28.7.2011

Luvassa ainakin kahden päivän postaustauko, koska..

..suuntaan huomenna Ouluun, Qstockiin, Katrin kanssa !
Tulee epäilemättä huikee viikonloppu höystettynä Apulannalla, The Blankolla, Haloo Helsingillä, Happoradiolla, sekä monilla muilla bändeillä ja artisteilla.

Viettäkää tekin loistokas viikonloppu !

PS. Tää teidän lisääntyminen saa mut lähes herkistymisen partaalle. Kiitostan ! ♥

26.7.2011

Everybody wants to be a cat



Katrilla on söpö kissa, ei mulla muuta..

20.7.2011

-



Oulussa ei haise

Tulee aavistuksen myöhässä tämä tarinointi Oulusta, mutta sitä sattuu..
Torstaina mentiin kahdentoista junalla Ouluun, joka oli perillä kahden aikaan. Rautatieasemalta kipiteltiin sitten hotellille, joka oli muuten aivan keskustassa ! Iloksemme huomattiin myös, että aivan hotellin naapurissa oli tusina ruokapaikkoja ja elokuvateatteri !
Hotellilla käväistiin tossa välissä vaan aivan nopeesti heittämässä tavarat huoneeseen, jotta päästäisiin kiertelemään kauppoja. Vaikkei Oulun kaupat todellakaan kummoisia ollut rakastuin niihin. Vaatevalikoima siellä oli luonnollisestikin niin paljon laajempi kuin jossain Kajaanissa. Ostokset kuitenkin on niin perus neuletakki/toppi/farkkulegginsi -osastoa, etten kehtaa niitä sen isommin tulla esittelemään.
Perjantaina käytiin Tietomaassa, taidemuseossa, shoppailemassa ja elokuvissa. Tietomaa ei ollut oikein mun juttu, en mä tiedä miksi, mutta se tuntui kovin tylsältä. Halusin sieltä vaan nopeasti pois. Taidemuseo puolestaan oli aivan toista luokkaa. Siellä mä viihdyin, vaikkakin pari näyttelyä oli semihämmentäviä. Elokuvissa käytiin kattomassa uusin Pirates Of The Caribbean, ja se oli jees !
Lauantaina me ei enään mitään ihmeempiä tehty; Syötiin hotelliaamiainen, katsottiin hetki telkkaria hotellilla, mä ja mun serkku lähdettiin vielä kiertelemään kauppoja, luovutettiin huone, ja mentiin Levykauppa Äxän kautta rautatieasemalle odottamaan junaa.

PS. Teitä on nyt kolmekymmentä ! Hyvä te =)

13.7.2011

I morgon till Uleåborg !

Huomenna tosiaan lähden Ouluun mun äidin, serkun ja serkun äidin kanssa.
Ollaan Oulussa torstaista lauantaihin, eli blogissa meno voi olla hiljaista ainakin kaksi päivää.. Tosin viimeaikoina muutenkin oon ollut varmaan maailman aktiivisin tän blogin suhteen, mutta koska ei ole oikein ollut mitään kirjoiteltavaa, niin en ole sitten viitsinyt kirjoittaa..
Sainpas itseni kuulostamaan laiskalta, no ei, tottahan se on..

Mukavaa loppuviikkoa !

12.7.2011

Se tunne kun...

..tuntuu, että maailma kaatuu päällesi ja koitat keksiä toivottomana jotain muuta ajateltavaa. Päätät sitten mitään muuta keksimättä mennä Facebookiin selaamaan ihmisten statuksia. Selattuasi uusimmat päivitykset ajattelet, että 'Blah, ei täälläkään ole mitään jännäää..'.
Olet jo lähdössä, kunnes silmiisi pistää se, että ihastuksesi on tökännyt sua. ♥

Oikeesti, kuinka yksi tökkäys voi saada ihmisen näin hyvälle tuulelle ? =)


10.7.2011

Mulla on ehkä huono huumorintaju....



.....mut mä en vaan kestä !

7.7.2011

Sinä olet kakkapylly

Levykauppa Äxän paketti tuli tänään ja toi tullessaan pari uutta levyä koristamaan mun levyhyllyä ! Haluankin esitellä ne teille;

Faceliftin 'Whiskey On The Rocks'-EP on esittelyvuorossa ensimmäisenä. EP sisältää viisi biisiä puhdasta hard rockia, ja tää EP sai mut entistäkin vakuuttuneemmaksi jätkien uran suunnasta;
Niistä tulee vielä joku päivä jotain suurta.

Home Junior puolestaan vakuutti mut tiistai-yönä niin lujaa, että mun oli pakko saada sen tuotantoa hyllyyni. Kuuntelin jätkien albumit Spotifystä ja tää uusin, 'Simians & Pies', kuulosti mun korvaan parhaimmalle ja se johti siihen, että tilasin sen Faceliftin EP:n kaverina.

--Näin uusiin levyihin viitaten haluaisinkin kysyä, että mikä on teidän viimeisin levyhankinta?

5.7.2011

Home Junior



Ei mulla tähän oikein mitään muuta sanottavaa ole kuin vaan, että ompas helvetin hienoa musiikkia ! Sitä vaan pohtii, kuinka ei ole aiemmin sattunut tähän hienouteen törmäämään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.. =)

2.7.2011

Onni iski kuin salama varusmiesten telttaan Hangossa

Mä oon onnellisempi kuin aikoihin !
En oikeasti muista milloin viimeksi olisin hymyillyt reilut kaksi tuntia putkeen.
En muista milloin viimeksi olisi ensi kertaa ollut niin helppo puhua jollekin kuin tänään eräälle henkilölle oli. Oli todella hassua kuinka tämä henkilö tuntui ymmärtävän sen mitä kerroin! Ei tarvinnut sen kummemmin selitellä..
Tuntui kuin oltaisiin tunnettu jo pidemmän aikaa, vaikka todellisuudessa ollaan nähty ohimennen ainoastaan kaksi kertaa kommunikoimatta ollenkaan.
Musta tuntuu, että elämä hymyilee ! =)