Pakko tulla vääntämään vielä viimehetken Euroviisu-postaus !
Aiemmin mulla ei oikein mitään huikeita suosikkeja ollut..
Olin uskollisesti Suomen sympaattisen edustajan puolella, mutta tänäiltana musta tulikin oikea ''maanpetturi''.
Katsoessani eilen nauhalta 2. semifinaalia mun korvaa miellytti Tanskan viisu.
En kuitenkaan sitten viittinyt innostua sen isommin siitä, se kuulosti vain hyvältä.
Tänään kuitenkin päätin kuunnella viisun uudestaan ihan silkasta mielenkiinnosta ja suprise suprise koin syviä rakastumisen tuntemuksia..
Plagiointi-huhumylläkäthän viisun ympärillä riehuu, mutta hei c'mon, jos biisissä käytetään noin neljää sointua, niin eiköhän liene itsestäänselvyys, että jostain päin maailmaa samalta kuulostava biisi löytyy..?
En jaksa moisesta lannistua, Tanska on suosikkini tapahtui mitä tahansa..
A Friend In London raivasi siis tiensä mun sydämeen.
Voin sanoa, että tunne on todella kumma.
En olisi ihan heti uskonut että näin miellyttävää bändiä Euroviisuista bongaisin, mutta toisin kävi.
Mitkäs on teidän lemppareita ?

Kyl euroviisuista saa tehä postauksia, kunhan ei jääkiekosta! :D
VastaaPoistaMun lempparit on Saksa, Viro ja Azerbaijan, mut on toi Tanskaki aika jees!
Suomi on mun mielestä ihan paras :)
VastaaPoistaIte en euroviisuja seurannut yhtään ja tarviipa myöntää, et en ees muista miten se Suomen edustuskappale meni.. :D
VastaaPoistaMut tosta neljästä soinnusta tuli mieleen, tässä on aika mahtava esimerkki siitä, miten samanlaisia suurin osa hittibiiseistä on
http://www.youtube.com/watch?v=5pidokakU4I
Toivottavasti toi video viihdyttää sua yhtä paljon kun mua sillon kun ekan kerran sen näin 8)
ida; Toi video oli aika mykistävää tavaraa ! Ei oikeesti, en oo kyllä kieltämättä koskaan ajatellu tota hittibiisien samankaltaisuutta, mutta pakko myöntää, että tää pisti pohtimaan !
VastaaPoistaKiitos, viihdytti kyllä ! c: